Muutosten vuosi 2020

Vuoden 2020 alussa kukaan ei varmasti tiennyt mitä vuosi tuo tullessaan. Vuoteen on mahtunut epävarmuutta, iloja, suruja ja pettymyksiä.

On aika hieman purkaa ja muistella mitä kaikkea vuoteen 2020 onkaan mahtunut.

 Vuosi alkoi tammikuussa ammatillisella kuntoutuksella. Ruvettiin suunnittelemaan mihin voisin mennä työkokeiluun ja kartoittamaan tehtäviä. Aika nopeasti tuli vastaan, että toimistoala järjestöpuolella on minun kiinnostukseni kohteena.

Viikolla 3 lähdin Leville viikoksi lomailemaan isäni, tätini ja naisystäväni kanssa. Olin unohtanut kuinka mahtavia maisemia ja paikkoja löytyy meidän omasta maastamme. Vuokrasimme naisystäväni kanssa lumikengät pariksi päiväksi, tämä oli molemmille ihan uusi laji. Ensimmäisenä päivänä reippailtiin lumikengillä Luvattuun maahan katsomaan aivan upeaa lumilinnaa ja jääveistoksia. Toisena päivänä myös tätini ja isäni vuokrasivat lumikengät ja teimme yhdessä retken Kätkän huipulle. Maisemat olivat aivan uskomattomat. Kätkän retken jälkeen suunnistimme naisystäväni kanssa nauttimaan kylpylästä kahdestaan. Kävimme jonkin verran syömässä eri ravintoloissa mutta yksi nousi ylitse muiden ja se oli ravintola Kammi. Tätä ravintolaa suosittelen kaikille. Tunnelma oli jotain aivan unohtumatonta ja ruoka oli tarjolla avotulen äärellä.

https://www.hulluporo.fi/ravintolat/kammin-poropeijaiset/
Lomareissusta kotiin palattua olikin paluu arkeen ja työkokeilupaikan etsiminen alkoi toden teolla. Muutamassa paikassa kävinkin haastattelussa mutta kun he kuulivat, miksi olen ammatillisessa kuntoutuksessa niin tuli ei vastaus. Tämä turhautti tosi paljon mutta en antanut sen lannistaa minua. Tammikuussa annoin myös ensimmäisen haastattelun vammautumiseeni liittyen. Haastattelu jännitti tosi paljon ja pohdin tosi paljon mitä uskallan sanoa. Haastattelu sujui todella hyvin ja rennosti loppu viimein.  https://www.aivovammaliitto.fi/wp-content/uploads/2020/04/Aivoitus-1_20-netti.pdf

Helmikuu ei tuottanut kuntoutuksen saralla mitään uutta, etsittiin koko ajan työkokeilu paikkaa. 

Kuukausi vaihtuu maaliskuuhun ja kukaan ei olisi osannut arvata paljonko tämä kuukausi muuttaa arkea. Vanhemmalla lapsellani alkoi etäkoulu ja nuorin jäi pois päiväkodista. Normaalisti lapset ovat vuoroviikoin meillä mutta vallitseva tilanne ja etäkoulu niin sovittiin ex-naiseni kanssa, että lapset tulevat meidän tykömme joka aamu, lähtevät iltapäivällä ja ovat yötä joka toinen viikonloppu. Unohdimme siis vuoroviikko systeemin heti kättelyssä. Tämä järjestely sopi meille todella hyvin ja oli mahtava nähdä kuinka hyvin lapset sopeutuvat kuvioon. Vallitsevan tilanteen takia päätimme keskeyttää hetkeksi työkokeilupaikan etsimisen ja katsomme uudelleen, kun aika normalisoituu.

Huhtikuussa otimme naisystävän kanssa uuden askeleen suhteessa ja muutimme yhteen kotikoulun ja muun hässäkän keskellä. Meillä oli noin kuukauden verran kolme asuntoa, jotta saimme hiljalleen muutettua ja hieman rempattua uutta asuntoa. Vanhempi lapsi ei ollut tästäkään moksiskaan vaan teki koulujuttuja välillä lattialla ja toisinaan ulkona.

Toukokuun puolessa välissä koulut aukesivat uudestaan kahdeksi viikkoa ennen kesälomaa. Oli mahtava huomata, kuinka innossaan hän lähti kohti koulua ja näkemään omaa rakasta opettajaa ja kaikkia koulukavereita. Samalla päätimme muutenkin normalisoida elämämme rytmiä ja palattiin takaisin vuoroviikko rytmiin, vaikka nuorimmainen lapsi ei palannutkaan enää päiväkotiin.

Kesä sujui normaalisti meidän perheessä vanhempieni mökillä Parkanossa lomaillen, naisystävän vanhempien mökillä Sulkavalla, Särkänniemessä käyden ja ulkoilmasta nauttien.

Kesäkuussa päätimme ruveta jälleen aktiivisesti etsimään työkokeilupaikkaa mutta vallitsevan tilanteen takia kukaan ei pystynyt luvata mitään.

 

 

 

 

Heinäkuussa rupesin kirjoittamaan blogia. Ajatuksena oli oman kuntoutumisen tukemiseksi ja aivovamma tietouden levittämiseen kokemuksen kautta. Heinäkuussa juhlimme myös kummityttöni rippijuhlia, en ymmärrä miten siitäkin on tullut jo noin iso.

 

 

 

Elokuu saapui ja alkoi koulu ja päiväkoti jälleen. Vanhemmalla koulun aloitus sujui todella hyvin mutta
nuorempi oli ollut todella pitkän aikaa pois päiväkodista niin hänellä oli hieman hankaluuksia ensimmäisinä päivinä. Oli hoitajat vaihtunut ja osa kavereista. Viikon jälkeen ei enää haluttukaan lähtee päikystä pois. Naisystäväni kanssa päätimme ottaa pienen irtioton ja lähdimme Latviaan muutamaksi päiväksi. Tämä teki molemmille todella hyvää henkisesti sekä parisuhteelle. Nautiskelimme matkalla hyvästä ruoasta ja ostoskeskuksista. Tärkein tällä reissulla oli kuitenkin kaksin keskeinen aika. Elokuun alussa Iltalehti otti minuun yhteyttä ja halusi tehdä haastattelun minun tapaturmastani, kun ei ole se perinteisin tapa saada aivovammaa. https://www.iltalehti.fi/yleisurheilu/a/67871cd8-b28c-408b-bdd5-4521c4c53441
Olin päässäni pyöritellyt jo jonkun aikaa kyselyn tekemistä aivovammaan liittyen ja työllisyyteen. Ajatus tähän lähti omasta turhautumisestani ja minkälaista kohtelua olen saanut. Toteutin kyselyn elokuussa ja levitin sitä sosiaalisessa mediassa. Odotin noin 150 vastausta mutta niitä tulikin lähes 900 joka ylitti kaikki odotukset. 

Syyskuussa julkaisin blogiini tekstin, johon olin purkanut kyselyn vastaukset. https://elamanralli.blogspot.com/2020/09/
Tämä blogi postaus herätti mielenkiintoa myös median puolelta. MTV-uutiset tekikin haastattelun tähän aiheeseen liittyen. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vuonna-2011-janin-elama-muuttui-haluaisi-nyt-ihmisten-ymmartavan-ettei-aivovamma-ole-alyvamma-moni-on-mennyt-lukkoon-ja-vaikeaksi/7931640#gs.onxd60
Päätin syyskuussa hypätä Instagramin maailmaan ajatukselle levittää siellä omaa blogiani, aivovammatietoutta ja elämää vamman kanssa (janipsaarinen). Tampereen Seudun aivovammayhdistyksen vuosikokous siirrettiin keväältä syyskuulle. Asetuin ehdolle hallitukseen ja tulin valituksi yhdistyksen varapuheenjohtajaksi. On mahtava päästä kehittämään paikallisyhdistyksen toimintaa ja auttamaan saman kokeneita.

Lokakuu saapui kuin varkain nurkan takaa ja ahdistus lisääntyi. Työkokeilupaikkaa ei vieläkään löytynyt ja havaittavissa oli orastavaa masennusta jo. Kotihommista ei tullut oikein mitään ja olin koko ajan kireä. Kuun puolivälissä kolahti postilaatikkoon vakuutusoikeuden päätös puolikkaasta sairauseläkkeestä ja hylky sieltä tuli niin kuin oli odotettukin. Vaikka asian tiesikin niin kyllä se aina pettymyksen tuottaa järjestelmää kohtaan. Se miksi vein valituksen ihan loppuun asti, vaikka hylky sieltä tulee, oli et, jos näistä mielivaltaisista päätöksistä ei valiteta koskaan niin ei niihin myöskään muutosta tule ikinä, eli ajattelin muita. Ilman naistani en varmasti olisi selvinnyt lokakuun alusta kuivin jaloin. Kuun loppu olikin taas aivan toisenlainen. Aivovamma liitto pyysi minua heidän eräisiin kuvauksiin, ne järjestettiin 23 päivä. Kuvauspäivä oli aivan loistava ja sain tutustua muutamaan uuteen ihmiseen, jotka ovat kanssa kokeneet traagisen onnettomuuden. Se on aivan käsittämätöntä, kuinka paljon saa voimaa ja energiaa, kun tapaa uusia ihmisiä samassa tilanteessa. Heille ei tarvitse selittää miksi asiat on näin vaan he tietävät ja puhe soljuu kuin itsestään. Kuvauspäivän jälkeen jäin Helsinkiin yöksi, kun seuraavana päivänä oli vuorossa liiton kevät- ja syyskokoukset. Edustin kokouksissa meidän paikallisyhdistystämme ja vaikka voisi ajatella, että tallaiset kokouksen on tylsiä mutta minä sain näistä paljon voimaa tulevaan.

Marraskuu olikin loistava aloittaa sillä voimaannuttavalla fiiliksellä mihin lokakuu loppui. Suomenuutisten toimituksesta otettiin yhteyttä koskien vakuutusoikeuden päätöstä. He olivat erittäin kiinnostuneita tapauksestani ja siitä vääryydestä mitä todella moni suomalainen joutuu kokemaan vakuutus/eläkefirmojen taholta. Annoin mielelläni haastattelun, jotta saataisiin kyseiselle asialle huomiota. https://www.suomenuutiset.fi/perheenisa-sai-paahansa-hengenvaarallisen-iskun-josta-seurasi-pysyva-aivovamma-vakuutusyhtion-ja-oikeuden-mukaan-tyokyky-on-jaljella/
Tämä kuukausi toi minulle kauan kaivatun tiedon, sain työkokeilupaikan ja vielä paikasta mistä olen enemmän, kun innoissani. Työkokeilu alkaa tammikuussa 2021, silloin paljastan paikan ja vähän muutakin Instagramin puolella. Yksi erittäin mielenkiintoinen reissu oli myös Helsinkiin. Aivovamma liitossa oli käynnissä Tee kypärätemppu hanke, ja he pyysivät minut heidän podcast-sarjaansa puhumaan. Olin todella jännittynyt ja hermona tulevasta nauhoituksesta, olihan tämä taas aivan uusi kokemus. Nauhoitukset sujuivat rennoissa merkeissä, tähän auttoi varmasti se, että siellä oli myös toinen vammautunut puhumassa. Podcast-sarjan nimi on Fucking aivovammanen!, se tullaan julkaisemaan tammikuussa 2021 ainakin Spotifyssa, Soundcloudissa ja Suplassa. Ilmoittelen Instagramin puolella, kun sarja julkaistaan, joten ota minun Instagramini seurantaan (janipsaarinen) niin olet ensimmäisten joukossa kuulemassa.

Kuukausi vaihtui joulukuuhun ja Aivovamma liitto pyysi minua kirjoittamaan artikkelin syyskuussa julkaistuun kyselyyn liittyen. Tartuin hommaan pelonsekaisin tuntein kuitenkin innoissani. Pelkäsin todella paljon osaanko kirjoittaa asiallista tekstiä ja kelpaako se kenellekään, minulla on ollut itsetunto ongelmia todella paljon vammautumisen jälkeen. Ilokseni kuitenkin sain viestin, että mitään ei tarvitse korjata ja paljon kiitoksia loistavasta tekstistä. https://www.aivovammaliitto.fi/wp-content/uploads/2020/12/Aivoitus-4-20-netti.pdf
Olen sanonut monelle et itsetuntoni on niin huono et mielialan takia tarvitsen yhden negatiivisen kommentin jälkeen 30 positiivista. Haluaisin tuoda meidän työkulttuuriimme enempi sitä, että kiitetään ja annetaan positiivista palautetta eikä vaan sitä negatiivista. Negatiiviset asiat muistetaan aina sanoa mutta positiivinen unohtuu, tällä on suora yhteys työssä jaksamiseen, oli sitten vammautunut tai ei. Jolukuussa piti myös järjestää järjestöedustamo vaalit johon asetuin ehdolle, vaalit siirtyivät koronan takia kuitenkin tammikuulle 2021. Puolessa väliä kuuta sain todella surullisen uutisen, mummuni oli nukkunut pois 15.12. Onneksi pääsin kuitenkin jättämään hänelle jäähyväiset päivällä ja illalla nukkui ikiuneen. Tuntui todella pahalta ja ettei tulevasta joulusta tule mitään. Erittäin suurena tukena minulla oli saman ikäinen serkkuni, jonka kanssa puhuimme ja näimme todella paljon, vertaistuen merkitys korostuu näissä asioissa todella paljon ja sitä pitäisi olla kaikille tarjolla. Naiselleni olen erittäin kiitollinen, että hän otti heti lapsista koppia koska itse olin niin rikki. Lapsille kerroimme seuraavana päivänä ja en osannut odottaa kuinka vaikeaa se olikaan. sinä päivänä ei tehty muuta kuin oltiin perheemme kesken kotona ja itkimme kaikki yhdessä halaten toisiamme. Lapsien reaktiot olivat todella voimakkaat, vanhempi lapsi itki koko loppupäivän ja nuoremmalle se iski vasta seuraavana aamuna, molemmat kuitenkin halusivat lähteä kouluun ja päikkyyn. Olin suunnitellut pitkään jo kosia naistani 23.12. Mietin voinko tehdä tätä ollenkaan, kun vasta mummu nukkunut pois. Tiedän kuitenkin, että mummu olisi halunnut yhtä lailla tätä ja sanonut että jatkakaa elämää normaalisti. Päätin sitten 23.12 aamulla soittaa naiseni isälle ja kysyä tyttärensä kättä. Naiseni isä oli juuri juomassa aamukahvia ja sanoi ettei ole näin mukavaa ja ihanaa uutista tullut pitkään aikaan, joten illalla yllätin kesken jouluvalmistelujen naiseni ja myöntävä vastaus tuli. Jouluaatto koitti ja puhelimet rupesivat soimaan heti aamusta, eräs puhelu minulle jäi mieleen. Tätini soitti ja sanoi että tämä oli aivan loistava uutinen kaiken surun keskelle. Tämä antaa paljon voimaa. Jouluaattona oltiin kihlattuni ja lapsien sekä minun vanhempieni ja kummityttöni kanssa meillä. Syötiin ähkyyn laatikoita, jota olin tehnyt, kaloja ja kinkkua. Pöytä notkui taas ruokaa niin paljon et oisi voinut koko naapuruston ruokkia. Ruokailun jälkeen jaoimme lahjat, jotka tonttu oli tuonut edellisyön aikana kuusen alle, tämän jälkeen oli perinteisen hautuumaa kierroksen aika. Vanhempani ja kummityttöni jäi meille vielä yöksi. Joulu oli siis aivan mahtava kaikin puolin. Uuttavuotta vietämme kihlattuni vanhempien luona Lappeenrannassa rauhoittuen ennen ensivuoden koitoksia.

Lyhyenä yhteenvetona voisin sanoa, että vuosi 2020 jää minulle mieleen todella positiivisena, vaikka olikin henkisesti todella raskas.

Hyvää uuttavuotta kaikille!